70-VUOTIAS KOUVOLAN
PALVELUSKOIRAYHDISTYS RY 2001
Toiminta alkoi vuonna 1931 nimellä Kouvolan armeijankoirayhdistys. Yhdistys on Suomen kolmanneksi vanhin
palveluskoirayhdistys ja oli yksi kolmesta yhdistyksestä, jotka kirjoittivat nimensä Suomen Palveluskoiraliiton (SPKL)
perustamisanomukseen vuonna 1935.
Yhdistyksen tavoitteeksi asetettiin käyttökelpoisten palveluskoirien kasvattaminen, sopivien ohjaajien kouluttaminen,
palveluskoira-toiminnan tunnetuksi tekeminen ja koirien valmentaminen (tarvittaessa armeijan käyttöön).
Nyt 70 vuotta myöhemmin eivät tavoitteet ole kummoisesti muuttuneet. Keskeisin tavoite/työ oli alussa ja on
edelleen koulutus.
Yhdistys järjestää palveluskoirakokeita ja koiranäyttelyitä sekä antaa koulutusta kaikkiin palveluskoiralajeihin
(jälki, haku, viesti, ipo/suojelu, etsintäkoe). Lisäksi yhdistys kouluttaa pelastusetsintä- ja rauniokoiria.
Pelastuspalvelu-toimintaan on koottu koulutus ja hälytyskaavio, joka päivitetään vuosittain ja ryhmän jäseniä
koulutetaan jatkuvasti. Kadonneiden henkilöiden etsintään osallistutaan tarpeen mukaan - yleensä muutaman
kerran vuodessa.
Jos olet kiinnostunut pk-toiminnasta, ota yhteys yhteystiedoissa mainittuihin henkilöihin, sillä he kertovat mielellään
lisää KPKY:n toiminnasta!