Historia

Palveluskoirien historiaa

Ensimmäiset palveluskoirayhdistykset perustettiin Suomeen 1920-luvulla. Tällöin toiminta oli täysin poliisin, armeijan ja rajavartijoiden toimintaa. Toiminta oli hajanaista jo siksikin, että maassa oli kaksi kattojärjestöä vain muutamalle alan yhdistykselle.

Nämä kattojärjestöt olivat Suomen Armeijakoirayhdistys ja Suomen Kennelklubin palveluskoiraosasto. Ne olivat laatineet hieman toisistaan poikkeavat koesäännöt. 1935 Suomen Kennelklubi jakautui, suomenkielisten harrastajien perustaessa Suomen Kennelliiton ja tällöin palveluskoirayhdistykset päättivät perustaa oman kattojärjestön eli Suomen Palveluskoiraliiton.

Kouvolan Palveluskoirayhdistyksen historiaa

Toiminta alkoi vuonna 1931 nimellä Kouvolan armeijankoirayhdistys. Yhdistys on Suomen kolmanneksi vanhin palveluskoirayhdistys ja oli yksi kolmesta yhdistyksestä, jotka kirjoittivat nimensä Suomen Palveluskoiraliiton (SPKL) perustamisanomukseen vuonna 1935.

Yhdistyksen tavoitteeksi asetettiin käyttökelpoisten palveluskoirien kasvattaminen, sopivien ohjaajien kouluttaminen, palveluskoira-toiminnan tunnetuksi tekeminen ja koirien valmentaminen (tarvittaessa armeijan käyttöön). Vuosikymmenten saatossa tavoitteet eivät ole kummoisesti muuttuneet. Keskeisin tavoite/työ oli alussa ja on edelleen koulutus.

Yhdistys järjestää palveluskoirakokeita ja koiranäyttelyitä sekä antaa koulutusta palveluskoiralajeihin (jälki, haku). Lisäksi yhdistys kouluttaa pelastusetsintä- ja rauniokoiria. Pelastuspalvelu-toimintaan on koottu koulutus ja hälytyskaavio, joka päivitetään vuosittain ja ryhmän jäseniä koulutetaan jatkuvasti. Kadonneiden henkilöiden etsintään osallistutaan tarpeen mukaan – yleensä muutaman kerran vuodessa.

Jos olet kiinnostunut pk-toiminnasta, ota yhteys Hallituksen jäseniin, he kertovat mielellään lisää KPKY:n toiminnasta!